MAATILAMATKAILUA KULTAISEN KIERROKSEN VARRELLA

Tie ylös Efstidalurin tilalle oli jyrkkä ja kuoppainen. Perillä odotti mielenkiintoinen yhdistelmä navettaa, majoitustiloja, ravintolaa ja jäätelöbaaria. Tilalla on myös tyypilliseen tapaan islanninponeja vuokralla retkiratsastukseen.

Efstidalurin nykyiset omistajat, kolme siskoa ja yksi veli, ovat jo neljännen polven tilallisia. Veli hoitaa maatalouspuolta ja siskokset ravintolaa, josta tuleekin ylivoimaisesti suurin osa tilan liikevaihdosta.

Tämä ei ole ihme, sillä paikka sijaitsee keskeisesti Kultaisen kierroksen varrella (tunnettu yleisesti nimellä Golden Circle). Kierros kattaa Þingvellirin kansallispuiston, Gullfossin vesiputouksen sekä Geysirin ja kuumat lähteet. Linja-autoja ja vuokra-autoja liikkuu ohikulkevalla tiellä yhtenä virtana, ja noin 150 000 matkaajaa pysähtyy vuosittain ruokailemaan Eftidaluriin.  Jäätelöä syödessään voi seurata ikkunoiden takaa navetan elämää. Itse ihastelin vastasyntynyttä vasikkaa, joka lepäsi pahnoillaan onnellisen oloisena.

Maatalous on muuttunut nopeasti Islannissakin. Tilojen määrä on vähentynyt ja tilakoot kasvaneet. Maataloudesta on tullut yhä enemmän muun yritystoiminnan kaltaista. Yksi tilan omistajista surikin, että entisaikojen rauhallisesta elämäntahdista ei ole enää juuri mitään jäljellä. Päivät ovat hektisiä, ja tilalle poikkeavat turistit kärsimättömiä ja kiireisiä. Syksyllä oli luovuttu vihdoin 40 lehmän käsinlypsennästä ja ostettu tilalle lypsyrobotti. Omistaja myönsi, etteivät lehmät vaikuttaneet yhtä ahdistuneilta muutoksista kuin ihmiset, vaan hyvinkin tyytyväisiltä ja maitoakin ne tuottavat nykyään 10 prosenttia aiempaa enemmän. Tilalla on myös lihakarjaa, josta saatavaa lihaa käytetään oman ravintolan tuotteissa ja suoramyynnissä.

Ravintolassa maistoimme aluksi tilan omaa skyriä, suolaista fetaa ja proteiinipitoista herajuomaa. Jälkimmäinen varmasti ravitsi talvisin lumen taakse jumiin jääneitä tilallisia paremman puutteessa, mutta ei se kyllä meille kaupunkilaistuneille reissaajille oikein maistunut. Ravintolan omien lehmien maidosta tehty skyr sen sijaan oli maukasta ja tuhtia tavaraa ja se tarjoiltiin kauniissa savikipoissa. Pääruoaksi oli turisteille suunnatun hampurilaisaterian lisäksi meille sofistikoituneimmille (vitsi) suomalaismatkailijoille tarjoiltu talon erikoisuus: lihakeitto! Poikkeukselliseksi sopan kuulemma teki se, ettei keitossa ollut käytetty islantilaiseen tapaan lammasta, vaan tilan omaa naudanlihaa. Ihan hyvältähän keitto maistui, oli sellainen kevytversio suomalaisesta serkustaan. Lopuksi oli vuorossa varsinainen herkku, raikas kotijäätelö, jota kuulemma tullaan puolentoista tunnin matkan päästä Reykjavikista nauttimaan.

Kaikesta näki ja kuuli, että suvun historia oli tärkeä osa yrityksen tarinaa. Yrittäjien lisäksi oli otettu brändäykseen mukaan useita sukupolvia, joista kaikista oli kuvat ja esittelyt seinillä.

Tilan ovat aikoinaan perustaneet nykyisten omistajien isovanhempien vanhemmat, jotka olivat tehneet raskasta ruumiillista työtä vaikeissa sääolosuhteissa. Heidän poikansa oli vannottanut seuraavia sukupolvia säilyttämään tilan maatalouskäytössä ja ottanut varon vuoksi tästä allekirjoitetun sopimuksenkin lapsiltaan. Pohdin itsekseni, kuinka sitova sellainen sopimus voi juridisesti olla. Moraalisesti varmasti hyvinkin sitova.

Tilan omistajan kertomus väritti lisäksi kokonaiskuvaa tilan omistajien erilaisista kiinnostavista persoonista vuosikymmenien saatossa. Kuuntelija melkein näki perheen isoisän nauttimassa herajuomaa kaukaisella niityllä heinänkorjuun välissä tai isäukon ajamassa turistireppanoita pois navetan liepeiltä. Nykypolven tulevaisuuden suunnitelmissa näyttää olevan suosituksi tulleen jäätelön jatkotuotteistaminen. Tarinat vahvistavat osaltaan hyvää brändiä ja on osa matkailijan kokemaa kokonaiselämystä.